lauantai 31. lokakuuta 2015

Aita



Hello!
Käykö teille koskaan  että todellinen nukkeonnellisuus katoaa hetkessä ilmaan vaikka ihan vasta sitten olit onnesi kukkuloilla? Kuvailin eilen Aliciaa  vähän vähemmällä vaatemäärällä, eli alusvaatteissa. Kuitenkin kuvienmuokkauksen  lomassa se  into sitten tipahti syystä X ja hetken  aikaa juttelinkin kaverilleni että myyn kaikki  pois niin pääsee helpommalla. Samalla  päätin että en julkaise niitä kuvia missään, facebookin yhtä kuvaa ja tumblrin  muutamaa   lukuunottamatta. Kävinkin sitten tänään   yrittämässä saada sitä onnellisuutta takaisin ja tavallaan ''hyvittämässä'' itselle sitä tätä kautta. En ole vielä  varma onnistuinko, tai haluanko vain uskotella niin että onnistuin kuin onnistuinkin. Muuta sanottavaa minulla ei  enää ole joten  Alicia jatkakoon tästä yksin nyt .





Alicia kiittää ja kuittaa ~

Dollover



maanantai 26. lokakuuta 2015

Listailua


Hola Hola~
Eise  vanhuus  tule yksin häätyy   minunkin myontää tämä nyt, eilen täytin 20-vuotta  ja tarkoituksenani oli käydä kuvaamassa  Aliciaa ulkona sitten sen kunniaksi,  noh eise sitten ihan mennyt niin kuin olin  ajatellut. Pyysin erikseen  vanhemmiltani ettei  järjestejä mitään  ja kas kummaa  minulle soitetaan  että illalla tulee vieraita  eli paas tyttö moppi heilumaan. Siihen meni sitten  iltapäivä kun reississä veteli paikkoja siistiksi ja  siltä osin  jäikin sitten kuvailut pois. Mutta tänään kävin nappaamassa sitten  ne kuvat mitkä jäivät ottamatta eilen.  Tässäkin hommassa tosin mukavuudenhaluisuuteni heitti isolla kivelllä päähän  minua kesken kaiken   että nyt   sisälle täällä on kylmä, noh mikäs siinä. Sisällä  sitten kun pääsin koneen ääreen katomaan kuvia ja suurin piirtein  päätä pöytään hakaten katsoen tuloksia tajusin  että se oli turha reissu koska tasan 1 kuva oli omaa silmää edes joten kuten miellyttävä.  No eikai se  auta muutakun todeta että aina ei  hommat mene niin kuin  elokuvissa mutta ensi kerralla sitten  ! 



Mutta  ettei tämä postaus jäisi kovin tyngäksi  niin listataampa tämä NEED-lista #12086. Souldoll julkaisi vähän aikaa sitten   ihanan MSD kokoisen kentaurineiti Aehalian. Ikävä kyllä kentaurikroppa ei miellyttänyt omaa silmää sitten ollenkaan, sen liian pitkät  jalat  eivät oikein puhutelleet minua ja preferraankin  pullaoponeja enemmän kentaurikropissa. Onneksi kuitenkin Souldoll tarjoaa samaa nukkea  ihmisversiona jolle voi napata tuon erikoispään ja tästähän sitten lähtikin hahmonsuunnittely käyntiin. Tilaukseen tyttö lähtee ensi kuussa ja tulee minulle   itseostamana myöhäislahjana xD Koska miksi ei ?  Tytön nimeksi on valikoitunut  Freya. Freya on minun tarinassani  luonnonjumala  harjoittelija joka  huolehtii kevään tulosta . Myöhemmin kun hänestä tulee täysivaltainen jumala saa hän myös muita vuodenaikoja  huolehdittavaksi, sekä omia alaisia kuten keijuja. Tämän hetkinen suunnitelma siis näyttää tältä ja tuosta  nipusta omistankin jo kengät. Peruukki tulee Moniquelta, silmät Lutsilta  ja muu sälä pomitaan ebaysta. Tällaista siis tulossa  ja jouluna sitten  onkin sitten taas aivan uudet listat   tämän lisäksi ! Joten ensikertaan siis ,

Dollover

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Over hill and under the tree


Heippa !
Nukkerintamallani on hieman hiljaista viimeaikoina, johtuen siitä että  4 päätä on seikkaillut pitkin maailmaa meikkien perässä. Mutta miksi  näin ? Sain ensimmäiset pääni ystävältäni Helsingistä  meikistä, meikit olivat oikein ihanat ja tykkäsin ihan hirveesti niistä, mutta kahteen  päähän  tuli  häiritsevää chippiä ja  siitä alkoi tämä meikkikierre. Seuraavaksi päät lähtivät ( vain  kaksi tosin) kohti Englantia, sieltäkin sain ihanat meikit mutta jokin niissä alkoi sitten ajan kanssa tökkimään ja  hahmoni tuntuivat kasvavan niistä ulos. Sen jälkeen lähetin  päät  toiselle ystävälleni Jessylle. Tällä kertaa matkaan lähti Alicia tyttöni  kokonaisena, Yukiian pää  sekä kaksi Lishe-päätä, jotka lähtevät minulta ennen joulua kropan kanssa, koska ei nämä minifeet vain ole se mun juttu, nättejä on mutta minulle ei vain riitä se että nukke on vain nätti, jos se ei omaan käteen istu  niin sitten parempi vain antaa  koti jossa siitä oikeesti tykätään. Ja  etten kauheasti enää eksy aiheesta niin palataan meikkeihin. Sainkin aivan ihanat  meikit  tytöilleni tällä kertaa ja nyt näyttävät itsekkin viihtyvän nahoissaan. Eli kiitos Jessylle jos sattuu lukemaan tämän.


Kävin tosiaan tänään tuossa takapihan   pikkumetsässä kuvaamassa Yukiiaa  kun tuli sellainen käsittämätön tarve päästä kuvaamaan  häntä   kun seisoi pöydällä niin nätisti. Tuota kentaurikroppaa oli niin kiva taas  käsitellä  kun viimekerrastakin on aika jo tovi.  Mitään hirveen monipuolisia kuvia en kerennyt alkaan ottamaan kun  sade  rupesi  ripotteleen niskaan, mutta  omastamielestä kelliskelevä kentauri  on kans ihan söpö.







Ensikertaan sitten !

Dollover