sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Yukiia



Heippa taas vain  kaikille!
Heräsin onnistuneesti kello 14.25 tänään ja nappasin tämän uuden neidin kainaloon kera kameran.
Neiti kantaa nimeä Yukiia ja loput hänen tarinastan kerron sitten kun on sen aika.. kröhöm urpo siis hukkasi lapun jossa oli kaikki tiedot valmiina eikä  muista mitä kaikkea  kirjoitti.
Asiaa  mistä puhuisin ei tällä kertaa ole mutta luulenpa että kuvat puhuvat puolestaan.




Ryntäsin siis sitten ulos kuvaileen Yukiiaa  hangelle kun valoa vielä oli, vaikka pimenemään päin se oli koko ajan menossa, sen huomasi kuvista kun ne oli niin tummia koneella että oli aivan pakko muokata valotuksia rankalla kädellä. 


Sitten testailtiin vähän että miten kroppa taipuu ja mitä se tykkää lumen päällä seisomisesta.  Rakastan ihan hirveästi tätä ponipeppua ja sitä kuinka se posettaa nätisti  jaloilla.
















Dollover

lauantai 22. helmikuuta 2014

Kentauri


Nyt  alkuun pienimuotoinen varoitus että kuvia on paljon ja niiden laatu vaihtelee  todella rajusti, osa kuvista on otettu  keinovalon kanssa seuraavana päivänä kun pian paketin aukaisin jälkeen lähdin  ystävieni  kanssa mökille enkä viitsinyt ottaa  mukaan sitten  ettei mitään tapahdu tälle :)

Elikkä tosiaan perjantaina kun olin töissä vielä, sain äidiltä viestin "Paketti on sängyllä" kiduin tunnin verran ja lähdin kotia ajamaan ihan hirmusen nopiaa.. tämän  paketin sekä Suomi vs Ruotsi pelin takia. Paketti oli tosi iso mutta tiesinkin jo syyn että miksi :3



Elikkäs paketissa oli nukkelootaa vaikka vain 1 nukke :3 Tiesin tästä jo aiemmin mutta silti se hymyilytti itseä..ja saman väriset lootat tuli kuin ekallakin kerralla Lutsilta tilatessa ..



Nyt on kuplamuovtit revitty pois ja  täs kohtaa jännittää aina eniten itsellä.



Kuplamuovi tetris.. näistä kootaan sitten itse nukke 

Tämmöistä sieltä sitten paljastui.. varakäsiä ja muuta  mitä tilasin.



Firmojen Free giftit on aina kivoja ja niitä odottaa kanssa jännityksen kanssa  että mitä sitä tällä kertaa tulee. No minä sain jälleen SD-pään.. moldia en ole kerennyt tarkastella, mutta  tämä on  jo toinen kerta kun saan SD-pään free giftinä Lutsilta. Ainoa asia jolla en tee mitään  ja sitten niitä minulle nakellaan, mitä tämä on :D? No kiitos Lutsille kuitenkin lahjasta.


Kaiken kuplamuovin alta sitten kuoriutui tämmöinen ihana luppakorva 

Sitten kun kaikki palat oli otettu muoveista niin kokosin tyttösen ja vaihdoin hänelle tilaamani varakädet. Käsien oli tarkotus myös mennä Mei'n käyttöön, mutta Lusin hartsi on nykyisin niin pinkkiä ja erin sävyistä että eihän ne menny viereenkään. Myös  käsistä on tehty paljon sirompia kuin ennen ja kroppassakin oli uusi jointitus.






Tässä nyt sitten nähdään käytännössä mikä se satulahame viritelmä oli :D Ihan hyvältä näyttää.








Tätä olen odottanut tämän tytön kannalta eniten. Lorenan ja tämän uuden tytön välille on suunnitellut pienimuotoista suhdetta ja odotan innolla että saan tytön valmiiksi ja pääsen näiden kahden suhdekiekuroita kuvailemaan. Mutta sanotaan nyt jo että Lorena se tämän suhteen herkkänainen .. jo ihan perusluonteen takia :D



Kokoamis  manuaali vai mikäs lie olikaan. Tismalleen samanlainen  kuin se aikaisempikin mikä tuli Mei'n mukana ja  sitten muutama kuva .


Luottokortit valtaa alaa nukkejen parissa, näin jollakin toisellaki firmalla tämmösen luottokorttti tyylisin aitoustodistuksen.


Ja tähän loppuun sitten "Kaikille jotain" tyylinen kuva jossa kukin esittelee mitä sai :3 Ai sai uudet silmät, jotka sais olla hitusen tummemmat mutta antaa olla nyt. Mappela sai viimein itselleen uudet kädet ja esittelee uutta paitaa myös sitten. Myös Mei'n päällä on uusi paita ja Taichi sai uuden peruukin.. jota tosin alan napsiin jossakin välissä saksilla :3

Kuvailen paremmin uutukaista  kunhan kerkiän.. nyt on alla semmonen viikonloppu että mehut on täysin poissa..

Dollover

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Tilauksia ja käsitöitä


Tämän olisi voinut päivittää samaan eilisen kanssa mutta huomasin sen vasta jälkeenpäin enkä jaksanut ruveta muokkailemaan.
Eli Lutsin  kentauri tilaukseni on vihdoinkin lähetetty! wihihihihhi! Olen juossut hullun lailla seiniä ympäri ajatuksesta että ensi viikolla se mahdollisesti sitten on minun käsissäni! Ja mika parasta.. tuo tila on päivitetty ilmeisesti 14.2, koska viikonloppuna posti ei kulje ja tiloja ei päivitetä.. ystävänpäivän nukke siis tulossa :D


Nyt kun on  tyttö on tulossa niin hullun lailla ompelin tänään hänelle vaatteita ettei tarvitse olla alasti. Jännittää vähän tuo uusi Lutsin tissikroppakin että miten se sitten istuu minun kädessä :)
Anteeksi  huonolaatusista kuvista, näistä paistaa minun hyperaktiivisuus nyt niin läpi että kädet tärisi kuvaa otettaessa.


Tästä oli alunperin tulossa hame mutta se muuttui sitten tuollaiseksi satula jutuksi, ihan kiva vaikka tuskalla kaavoja väänsinkin hametta varten ja sitten se  kuoriutuukin ihan erinä.  Ehkä se toisaalta oli parempi


Sitten ihan perus hame  kaikille tytöille käyttöön , minulla on toinenki tän tapanen joten pääsee tytöt  samistelemaan.


Sitten tuhosin myös yhden kukkakimpun ja tein siitä hieman kämäisen olosen pannan  tälle tytölle joka kovasti nyt tykkää tuosta Fleur nimestä.


Kukat loppu kesken ja Tiimaria ei enään ole.. mikäs eteen nyt sitten.


Ja nyt sitten ihan  random aiheeseen. Tilasin eilen  itselleni  valmistujaismekon, tämän  kyseisen yksilön taivaansinisenä, en tiedä mikä sininen buumi minulla nyt on mutta sininen tuntui jotenkin siltä että se sopii :) Hinta ei ollut mikään  suuri  ajateltuna sitä että seon räätälöyty ja  tuollainen kunnon illallismekko vai miksi näitä nyt kutsutaankaan . Mutta ehkäpä tämä nyt riitti  tälle illalle.

Dollover





lauantai 15. helmikuuta 2014

Päivänsäde ja Menninkäinen

Hyvää ystävänpäivää! eiku niin sehän menikin jo..tarkoitukseni oli postata siis eilen mutta kesken kirjoituksen ystäväni tulivat ja kaappasivat minut baari kierroksille. Siitäkin reissusta  opin että en ikinä lähde  enää selvinpäin kenenkään matkaan, mikäli joudun katsomaan heidän menoaan. Lisäksi kun istuin pöydässä  tyttöjen laukkuja vahtimassa, yksi maahanmuutttaja taustainen (ilmeisesti) kyyläsi minua ihan koko ajan! Kauhia ahistus että tuleeko se kimppuun.. Mutta se siitä yöstä :D




Olen miettinyt pitkään  miksi valokuvausinto iskee  päälle juuri silloin kuin ei ole valoa ja kuvat joudutaan ottamaan   keinovalolla , mikä saa nuket näyttämään  maksaongelmaisilta tapauksilta ellet sitten omista valokuvaus-studiota. Hong Kongissa oli ainakin vähän aikaa sitten halvalla myynnissä sellaisia, mutta  kun minäkin asun lapissa niin lähin honkkari on 130km päässä.


Tosiaan, Lorenan vanha pää saa viimein uuden kropan tässä  ensikuun puolella ja niin on uutta hahmoa tämä pää saamassa itselleen. Kesästä asti tämä on minulla killunut turhana kaapissa ja mietin jopa sen myymistä yhteen väliin. Mutta koska  tämä moldi on aina ollut minun suosikkeja soomilta niin en sitten raaskinut. Nyt sitten on tällekkin  päälle tulossa oma kroppa ensikuussa kun  maksan kropan osamaksun loppuun. Niin ja nyt taisi mennä puihin se "ei  uusia nukkeja"-ajatukseni..hupsis... vai hei! Lasketaanko tätä   kun ostin vain kropan :D?



Hahmoa en ole miettinyt vielä täysin lopppuun asti, mutta rotu on kuta kuinkin puoli yksisarvinen, puoliksi ihminen ja yksisarvinen koska äiti oli  ihminen ja isä yksisarvinen. Neiti rakastaa kukkia  ja pitääkin melkein aina  sellaisia hiuksissaan. Elikkä jotain pientä on muhimassa ja lisää tulee varmasti kun saan nakattua pään johonkin meikkiin :)



Nimi ehdotuksia  saa muuten minulle heitellä mikäli sellaisia löytyy, itse olen miettinyt  Florial aka Flori, Lilimia, Lilyssa ja Liliel.. niin paljon kivoja nimiä joten ei ihme että iskee valinnan vaikeus :3






Tähän loppuun vielä ekstra kun meidän talon ainoa mies  päätti  osallistua kans keimailuun ja matkia  vieressä olevaa patsasta.. nehän tosiaan on kuin kaksi marjaa :D?

Dollover