perjantai 6. kesäkuuta 2014

Ommelluksia


Mioo taas  !
Jälleen on se aika vuodesta kun pikku- jonnet ja jonnat valtaavat koulujen pihat yöllä ja ovat ihan pärinöissään.. kyllä on kesä ja kesäloma on alkanut. Onnea vielä minunkin puolestani kaikille valmistuneille  ja mahdollisesti perusopinnot päättäneille!


Mutta  asiaan, koen pienimuotoista ponnettomuutta nukkejen  suhteen tällä hetkellä. Osa on ripoteltuna pitkin maailmaa tällä hetkellä ja osa pitäisi lähettää meikkiin (lue: 3 päätä). Mutta tuntuu etten saa mitään aikaiseksi. Etenkin nyt kun omassa perheessä kahdenpäivän aikana on tapahtunut  itseä järkyttävä  tapahtuma, ja pelko siitä että perheeni hajoaa niin repii minua hiljaa  palasiksi.


Nyt sitten yritin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä jotain. Kuvailin Mappela uudessa mekossaan, jonka tein tässä jonkin aikaa sitten. En edes muistanut kuinka kivaa on ommella. Kiitänkin syvästi ystävääni jonka ansiosta sain inspiksen ommella. Ikävä kyllä, aloitin ompelun Fleurille mutta josain syystä mekosta tuli himppasen liian iso hänelle  mutta sitten Mappelan päälle tämä tuntui soljahtavan oikein nätisti. Fleur parka joutuu odottamaan nyt että ompelen hänelle oman mekkosensa.





 Ei minulla muuta, jatkan nyt rauhassa  kuumeiluani ja suuntaan mappelan tavoin kohti sänkyä :)

Dollover





2 kommenttia:

  1. Kivan mallinen tuo uusi Mapulle ompelemasi mekko! ^ u ^
    Toivottavasti tilanteesi/perheesi tilanne kääntyy parhain päin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirveästi <3
      Aurinko paistaa hiljaa jo tähänkin risukasaan vaikka myrskyn merkit on vielä ilmoilla ^^

      Poista