sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Mitä olen nukeiltani saanut vuosina 2011- 2014




Heippa hei taas vain !
Olen vähän myöhässä sen suhteen että aion postailla jo viikko sitten sunnuntaina  jotain.. no se meni siitä kohtaa reisille kun en mennytkään hakemaan Yukiiaa kotia kaverien luota hoidosta. Myöskään Lorena tai Ai ei ole vielä kotiutunut valokuvausliikkeestä.. jossa neon kohta 2 kuukautta olleet  lainassa.

 Mutta  nyt asiaan. Rupesin eilen miettimään harrastustani, mitä mie olen saanut  tänä aikana, miten harrastukseni on edennyt ja vielä  miten hahmoni ovat kasvaneet ? Tätä   postausta varten selasin yli 3000 kuvaa läpi ja valitsin todella paljon kuvia jotka kertovat vastauksia näihin kysymyksiin

Mei'n ensimmäiset kuvat Helmikuussa 2011
Kuulin ensimmäisen kerran BJD-nukeista vuonna 2008 Kitacon nimisessä tapahtumasssa. Siitä  mielenkiintoni näitä kohtaan heräsi ja ihailin suuresti eri firmojen kuvia. Kuitenkin koska nuket olivat siihen aikaan minun mielestäni ihan superkalliita, ei oman nuken hankkiminen kuullostanut muuta kuin kaukaiselta haaveelta, eli lottovoittoa odotellessa. Sitten löysin sarjan nimeltä Rozen maiden,  hurahdin tähän sarjaan oikein kunnolla ja jotenkin  tässä yhteydessä törmäsin Pullip sarjan nukkeihin ja mihinkäs muuhun kuin juuri näihin Rozen maiden pullippeihin. Nämä nuket olivat jo huomattavasti halvempia mielestäni ja pakkohan se oli itselle ostaa Rozen maiden nukke jos toinenkin. Ja niin BJD- nuket unohtuivat  mielestäni, koska olin löytänyt ''korvikkeen'' niille.

Juuri paketista ulos vedetty Mei 2011
Meni kaksi vuotta ennen kuin  sain BJD- himoni päälle jälleen. Kun rippikoulun olin suorittanut vanhempani ilmoittivat että he voisivat ostaa minulle rippilahjaksi nuken. Olin niin iloinen kun  kuulin tämän. Ensimmäinen nukkeni sitten tilattiin joulukuussa 2010 ja se saapui minulle  sitten 14.2.2011..tai oikeastaan sain tullilapun tuona päivänä.

2011

Ennen nuken tuloa, olin ostanut sille valmiiksi yhdet kengät ja peruukin foorumilta. Peruukki tosin oli sd-kokoa joten jouduin modaamaan sitä paljon.  Mei'n tyyli vaihtui hyvin pian valkoisesta vaaleanpunaiseen ja sellainen seon tänäkin päivänä.


Ensimmäinen nukke vuoteni oli varmaan se opettavin, luin hirveästi tietoa ja opettelin uusia taitoja joita tarvitsin nukkejen parissa.



2011

Ensimmäisen vuoden aikana tutustuin myös moniin ihaniin ihmisiin joidenka kanssa pystyin juttelemaan yömyöhään   ja milloin mistäkin. Aivan ensimmäinen ystäväni oli Miwa. Hän tuli juttelemaan minulle  kun olin vielä aivan uusi ja nuketon ihminen.

2011

2011

2011
Suurin osa vaatteista tuli myös hankittua ensimmäisen vuoden aikana.


Sekä suurin osa muistoista ensimmäisen nuken kanssa. Tuona vuonna seikkailin eri paikoissa, kävin kaksi kertaa miitissä ja emännöitsin yhtä.
2011 Ensimmäinen käsin tehty kunnollinen mekkoni

Myös ompelu intoni heräsi tuonna vuonna, aloitin käsin ompelulla koska en omistanut ompelukonetta joka toimisi.. ensin en ollut ollenkaan tyytyväinen jälkeeni, mutta pikku hiljaa sitä huomasi kehittyvänsä .. hitaasti mutta varmasti.

2011 joulu
2011 joulu

Mei on aina ollut minulle se graalin malja ja se nukke jota lellin eniten. Joka kerta kun lähdin hänen kanssaan ulos, tunsin rakastuvani tähän nukkeen yhä uudelleen.

Kesä 2012
Sitten tuli kesä ja kesän mukana Mei  sai uusia ystäviä. Taichi ja Leia ( Ai ) tulivat siinä  heinäkuun tienoilla minulle.


Molempien ensityylit
Taichin tyyli ei juuri muuttunut mihinkään suuntaan tästä

Mahti kolmikkoni  2012

Taichin hahmo lähti kehittymään ensimmäisenä, syynä oli se että hän oli suunniteltu nukke, toisin kuin Leia. Nämä kaksi tulivat samassa paketissa ja tarkoitukseni oli myydä Leia pois mutta se jäi sitten taloon pysyvästi.


Taichista tuli kovaa vauhtia Mei'n poikaystävä ja niin tämä sai '' leikkiaikaa'' käsissäni enemmän kuin Leia


Aluksi minulla oli aivan käsittämättömiä ongelmia  tämän nuken kanssa, en saanut sitä taipumaan mihinkään muottiin mihin olisin sen halunnut. Pinkki tukka antoi kuitenkin hieman osviittaa mihin suuntaan  kannattaisi yrittää lähteä vielä kokeilemaan.


Kun Leia etsi itseään niin teki myös Mei, kokeilin Leian kamoja Mei'n päälle ja totetsin että olisi se ihan söpö näinkin mutta antaa enkili tyttöni olla ihan rauhassa enkeli.

2013 Tammikuu

2012 Lokakuussa sovin osamaksun Lorenasta. Sain maksettua sen Marraskuussa ja niin neitonen jäi sitten vielä pitkäksi aikaa kuitenkin meikkiin ja se lopulta saapui minulle sitten Tammikuussa 2013

Lorena 2013


Lorenan mukana sain pinkin  mohais peruukin joka oli kuin vaahtokarkki. se kävi jokaisen nukkeni päässä ja tuntui kaikilla oikein kivalta päässä.


Se kenelle se lopulta jäi oli Leia.. hänen koko hahmonsa muuttui täysin vaahtokarkki enkeliksi pikku pirusta ja niin hän sai nimekseen sitten Ai.

Kevät 2013
Lorenan kanssa minulla ilmeni sitten myöhemmin ongelmia. Hahmo ei istunut yhtään kuoreensa joten olin pakotettu kokeilemaan uusia keinoja saada sille kuorelle  uusi hahmo.

Kevät 2013

Lorenan kukkaistyttö look ei oikein istunut omaan silmään, miten halusin joten koin pienen masennuksen tämän nuken kanssa.

Kesä 2013

Sitten eräänä päivänä satuin foorumia selailemaan ja siellä oli vastaus ongelmiini.. kokonaan uusipää ja se oli kyllä elämäni yksi parhaista päätöksistä ostaa tämä pää Lorenalle. Lorena kokeili puolisen vuotta elämää mustahiuksisena mutta se ei oikein koskaan ollut hän juttunsa.

Juhannus 2013
 Sitten tuli kesä ja minulle alkoi muodostua hassu perinne että joka kesä  uusi nukke tulisi asuttumaan samoja neliöitä. Miel saapui juhannuksena taloon ja siitä tuli talon yksi värikkäimmistä tapauksista.

Kesä 2013
 Miel oli helppo hahmo sinällänsä kun hän oli niin avoin ja hänelle pystyi pukemaan mitä tahansa päälle, vaikka oikeasti hän oli poika. Mielin oikea nimi oli Michael.

Syksy 2013
 Miel antoi minulle suuresti inspiraatiota tämän lukiutumattoman tyylin takia ja siksi siitä muodostui myös eräänlainen maskotti nukke.


Syksyllä alkoi sitten taas nukkehammasta  kolottaa ja missäs muualla kuin foorumilla tuli jälleen nukke karkkia vastaan. Sovin jälleen osamaksun loka-marraskuulle  ja rupesin hamstraamaan jotain pientä tulevalle ensimmäiselle pikku nukelleni.

Joulukuu 2012
Sitten kotiin tuli Lala jonka pienuus tuotti  minulle ongemia alussa. Myöhemmin tämä ongelma katosi  mutta hahmo ei ottanut yhtään  tarttuakseen kuoreensa.




Talvi tuli ja lähes jokainen nukkeni  koki muodon muutoksen. Mei sai uuden meikin ja Lorena lopulta oman hahmoonsa sopivan peruukin.

  
Joulun alla ystävälläni tuli paineet yhdestä  hänelle rakkaasta nukesta, joten sovimme että minä otan hänet hoitoon ja  Miel lähtee hänelle sitten vaihdossa.


Mappela tuli sitten minulle. Aluksi ajattelin asentaa siihen uuden hahmon, mutta ei se onnistunut sillä tällä moldilla oli liian vahva Mappela leima. Mutta ei se haittaa minua .

Talvi 2014
 Mielin lähdän ja Mappelan tulon jälkeen oli vuorossa Ai . Ai  oli pitkän aikaa ilman meikkiä koska meikin kanssa kävi vahinko kun  korjailin sitä.  Kun tyttö tuli meikistä  tuli se myös kahta parempana takaisin.


Ja sitten tulikin kevät ja Yukiia saapui taloon. Tämä tyttö on ollut kyllä kaikkien niiden verirahojen arvoinen mitä olen maksanut ja oli täydellinen jo ilman meikkiä. Nyt tyttö  on ystävieni luona lellittävänä. 


Yukiian tulon jälkeen, varastossa  maannut entinen Lorena pää sai oman kroppansa ja niin tämä kuori sai oman hahmonsa : Fleur


Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä, Taichi on lähtenyt uuteen kotiin ja  kuvien perusteella mitä  olen nähnyt on tämä erittäin onnellinen uudessa kodissaan.

Tällaiset ovat olleet minun  tähän astiset nukke vuoteni, ja lisää on tulossa hamaan  hautaan  asti varmasti :)

ps... nolottaa kertoa tämä mutta mie muutan omilleni ! ^^


Dollover









4 kommenttia:

  1. Nuket kyllä opettavat niin paljon, vaikka monet väittää että se on rahojen haaskausta... Oppii paljon luovemmaksi ja ei ainakaan minusta tunnu niin yksinäiseltä kun on nuket seurana ja niitä voi sitten pukea ja lelliä... <3 Ihanaa nähdä, kuinka nukkesi ovat muuttuneet tähän päivään saakka. :3
    Tahtoisin kyllä miekin MSD:n... ;______;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nukkeilussa seon parasta että nuket todellakin opettavat, rahaahan näihin toki menee.. mutta mitään ei saa ilmaiseksi vaikka kuinka tahtoisi :3 Minulla on tuo sama tunne, tunnen itseni kotoisaksi nukkejen parissa. MSD'et ovat kyllä ihania kokosonsa vuoksi <3 toivottavasti sinäkin omasi saat vielä joskus :)

      Poista
  2. Nukke historiikit ja omistajan mietteet ovat kyllä ihanan mielenkiintoista luettavaa. Ylä- ja alamäet ja kuinka niistä on selvitty. Uusia nukkeja tullut ja lähtenyt. Nykyisestä kokoonpanostasi pitäisi saada kyllä kuva :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho huomasin vasta nyt :3
      Minuakin kiinnostaa lukea muiden nukkeiluhistoriasta, nähdä miten on harrastus rullannut eteenpäin! Ja ehkä kun saan kaikki tytöt kondikseen niin sitä ryhmäkuvaakin sitten tulee :)

      Poista