sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Ruu


Nyt vihdoin löysin  aikaa  jälleen tämän  blogin  parissa ! Hurraa sille,  koska todellisuudessa  olin vain unohtanut käyttäjätilini salanan xD Nooob ! Oli minulla  ihan hyväkin syy tähän hiljaisuuteen, muutin   uuteen asuntoon   tässä ihan vasta ja muutto hommat  + ArcheAgen hakkaaminen on vienyt  aikaa koiran ohella. Ja nyt aasin sillan kautta  pääsemmekin hyppäämään itse aiheeseen. Tänään  13.9  Ruu koiranai täyttää 5kk ja hän on minulla  ollut kohta 2 kuukautta :) Nyt kerron  vähän enemmän Ruusta kun  sitä pyydettiin. Elikkäs kuten kuvastakin näkyy pojalla on nykyisin EU-passi, mikä on muuten ihan turha  näin   minulle  kun asun  Ruotsin  ja Suomen rajalla, jotta voin viedä koirani tuohon  rajalle   ( 25km kodistani) niin koiralla pitää olla madotus  voimassa   koko ajan :D Tai sitten  jos menet  rajan yli,  niin koira pitää madottaa ruotsin puolella ennenkuin lähet maasta. Minun Ruotsin reissut tarkoittaa ikeassa käyntiä,  yms muun sälän ostoa  rajan pinnasta ruotsin puolesta joten tuosta passista ei ole mitään hyötyä  siinä suhtessa jos koiran haluan ottaa mukaan   normi kauppa reissulle. Toki sitten pitemmillä reissuilla ihan bueno  mutta oma tarkoitukseni oli hommata vain siksi että saan  ottaa koiran mukaan '' kauppa reissulle'' rajan  pintaan .







Alkuun  Ruu oli hyvin  hiljainen mutta nyt on tullut pojalla luonnetta esiin iänmyötä, poika muunmuassa tykkää nukkua vähän  miten sattuu ja kaikkien juttujen alle on kiva kaivautua piiloon. Lisäksi hän on hyvin ihmisrakas ja tykkää kaikista jutuista jotka liikkuu.


Omalle kohdalle ei toistaiseksi ole sattunut koiraa joka ei pitäisi autossa olosta,  entisellä kaverilla on kyllä semmonen   vuffe joka ei autoa kestä mutta  minä olen ollut onnekas. Kävimme nimittäin kesällä lomalla serkkujen luona  etele-suomessa ja poika nukkui nätisti melkein koko matkan,  halaten takapenkillä keskikonsolin ilmastointi laitetta.



Sukulaisten puutarhassa  oli kiva mellastaa ja  poika löysi viileän paikan kukkapenkistä.



Sitten kun tultiin kotia  reissusta niin päätti poika alkaa puutarhuri hommiin  vanhempienei luona, narsissi-sipulit saivat  kyytiä ja lentelivät  suihkulähteeseen.




Ruun kanssa muutimme rivitalo neliöön  joka on järven rannalla, nyt pääsen kuvailemaan nukkeja metsään paremmin ja koira myös  tassutteleen  siinä samalla  vähän erillaisemmalla  alustalla . Jotenkin tuntuu tämä bloggaaminen  vähän nyt kankealta mutta eiköhän tämä tästä kunhan sorvin ääreen taas pääsee !

Dollover



2 kommenttia: