sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Over hill and under the tree


Heippa !
Nukkerintamallani on hieman hiljaista viimeaikoina, johtuen siitä että  4 päätä on seikkaillut pitkin maailmaa meikkien perässä. Mutta miksi  näin ? Sain ensimmäiset pääni ystävältäni Helsingistä  meikistä, meikit olivat oikein ihanat ja tykkäsin ihan hirveesti niistä, mutta kahteen  päähän  tuli  häiritsevää chippiä ja  siitä alkoi tämä meikkikierre. Seuraavaksi päät lähtivät ( vain  kaksi tosin) kohti Englantia, sieltäkin sain ihanat meikit mutta jokin niissä alkoi sitten ajan kanssa tökkimään ja  hahmoni tuntuivat kasvavan niistä ulos. Sen jälkeen lähetin  päät  toiselle ystävälleni Jessylle. Tällä kertaa matkaan lähti Alicia tyttöni  kokonaisena, Yukiian pää  sekä kaksi Lishe-päätä, jotka lähtevät minulta ennen joulua kropan kanssa, koska ei nämä minifeet vain ole se mun juttu, nättejä on mutta minulle ei vain riitä se että nukke on vain nätti, jos se ei omaan käteen istu  niin sitten parempi vain antaa  koti jossa siitä oikeesti tykätään. Ja  etten kauheasti enää eksy aiheesta niin palataan meikkeihin. Sainkin aivan ihanat  meikit  tytöilleni tällä kertaa ja nyt näyttävät itsekkin viihtyvän nahoissaan. Eli kiitos Jessylle jos sattuu lukemaan tämän.


Kävin tosiaan tänään tuossa takapihan   pikkumetsässä kuvaamassa Yukiiaa  kun tuli sellainen käsittämätön tarve päästä kuvaamaan  häntä   kun seisoi pöydällä niin nätisti. Tuota kentaurikroppaa oli niin kiva taas  käsitellä  kun viimekerrastakin on aika jo tovi.  Mitään hirveen monipuolisia kuvia en kerennyt alkaan ottamaan kun  sade  rupesi  ripotteleen niskaan, mutta  omastamielestä kelliskelevä kentauri  on kans ihan söpö.







Ensikertaan sitten !

Dollover

6 kommenttia:

  1. Tottakai mie satun tän lukemaan <3 Ja ole hyvä vaan! Yukiia on kyllä nin söpö, saisit kuvarta tyttöä tulevaisuudessa paljon enemmän! :D Ja muita tyttöjä myös.. >:3

    - jessy

    VastaaPoista
  2. Todella nätti tyttönen tämä Yukiia! ^^ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitus , nyt seon sitten kivasti valmis niin pääsee tekemään sen kanssa juttuja enemmänkin ^^

      Poista
  3. Aivan ihana tämä tyttö~ ♥ Jotenkin niin haaveilevan näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ^^ Yukiia on kyllä melkoinen pohdiskelija kun sille päälle sattuu : 3

      Poista