torstai 16. tammikuuta 2014

Nukkekakku

Mei  tarkistaa jokaisen vastaantulijan~~

Elikkäs tervetuloa  vain  katselemaan ja mahdollisesti kuuntelemaan sekavia selityksiä nukeista ja elämästä ylipäänsä. 
Jotkut saattoivat löytää tänne vanhan blogini  kautta ja siellä  selitin jotain pientä  että miksi uusi blogi nyt  jos edellinenkään ei oikein kiinnostanut ?
No  valotetaampa asiaa että miksi:

1.Blogi ei tuntunut omalta. 
-Blogi oli  yhteen väliin yhteis omistuksessa, toinen omistajista lähti omille teilleen retkeileen ja minulle jäi blogi sitten.  Ikävä kyllä  blogi rupesi erkanemaan myös minusta ja se kaipasi sitä "toista" jotta olisin tuntenut sen "omakseni" Nyt voin aloittaa puhtaalta pöydältä  ja täydellä innolla  puksuttaa kohti uusia  nukkekuvioita ja elämän kiekuroita.

2. Edellisestä blogista jäänyt luukurkkuun. -
Tällä tarkoitan sitä että ongelmat on nielty purematta. Tai lähinnä minä henkilökohtaisesti olen tehnyt niin.. Minulle tämä on nyt henkilökohtainen kasvunpaikka.

3.Inspiraatio hukassa
-Edellinen blogi toi niin paljon negatiivisia tunteita itselle että se jaksamisen lisäksi söi myös inspiraation, tahtoa on kirjoitella ja päivittää, mutta ei vain  kiinnosta  eikä jaksa yrittää tunkea paikkaan jossa  tuntee itsensä  turhaksi. Intoa täynnä olen jo suunnitellut muutamat  tulevaisuuden postaukset ja odotan jo että pääsen toteuttamaan ne, uusi blogi toi uuden innokkuuden ja tahdon tehdä asioita . 

Siinä taisi olla nyt tärkeimmät   kohdat että miksi  näin .:3
Viikonloppuna sitten  päästään itse asiaan!

Pysykää   karkkikipolla ~

Dollover




4 kommenttia:

  1. Yhteisessä blogissa oli paljon hyviä puolia, mutta toisaalta tuntuu, että siinä tapahtui ja tapahtuu vieläkin pientä henkistä kasvua molemmilla, niin, että hyvä että saa molemmat ottaa vapaammin ja bloggailla milloin ja mitä sillä hetkellä haluaa blogata :) Ehkä stressi vähenee siitä sitten. Toivotan Nukkekakulle menestystä, söpö nimi ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin uskon että henkinen kasvu tässä on molemmilla menossa, ehkä aikoinaan idea tuli liian aikaisin ja sitä lähdettiin viemään etiäpäin liian kiireellä ja se aiheutti sitten stressit sun muut, varmaksihan sitä ei voi tietenkään sanoa :) Kiitos sinulle ja kaikkea hyvää ~

      Poista
  2. Missä liity lukijaksi-nappi ; o ;
    Tykkäsin kyllä todella paljon vanhasta blogistanne/blogistasi, sain todella paljon inspiraatiota. Aiotko muuten poistaa sen vanhan blogin? :c (Mietin vaan, että vanhatkin kuvat ja postaukset olivat todella ihania katsella ja lueskella~)
    Onnea kuitenkin uudelle blogillesi c: Nimi on minunkin mielestä kovin suloinen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jahas uusi asetteli malli on syönyt sitten sen.. pitääpä ruveta säätelemään se esille ja hyvä että mainitsit sillä en ollut itse huomannutkaan :D

      Vanhaa blogia en aio poistaa ainakaan vielä ja minulla on tarkoituksena siirtää osa vanhoista teksteistä tänne, kunhan löydän sopivan raon tehdä sen.

      Ja kiitos, nimen valinta oli vaikeaa kun päässä pyöri liian monta kivaa :)

      Poista