lauantai 15. helmikuuta 2014

Päivänsäde ja Menninkäinen

Hyvää ystävänpäivää! eiku niin sehän menikin jo..tarkoitukseni oli postata siis eilen mutta kesken kirjoituksen ystäväni tulivat ja kaappasivat minut baari kierroksille. Siitäkin reissusta  opin että en ikinä lähde  enää selvinpäin kenenkään matkaan, mikäli joudun katsomaan heidän menoaan. Lisäksi kun istuin pöydässä  tyttöjen laukkuja vahtimassa, yksi maahanmuutttaja taustainen (ilmeisesti) kyyläsi minua ihan koko ajan! Kauhia ahistus että tuleeko se kimppuun.. Mutta se siitä yöstä :D




Olen miettinyt pitkään  miksi valokuvausinto iskee  päälle juuri silloin kuin ei ole valoa ja kuvat joudutaan ottamaan   keinovalolla , mikä saa nuket näyttämään  maksaongelmaisilta tapauksilta ellet sitten omista valokuvaus-studiota. Hong Kongissa oli ainakin vähän aikaa sitten halvalla myynnissä sellaisia, mutta  kun minäkin asun lapissa niin lähin honkkari on 130km päässä.


Tosiaan, Lorenan vanha pää saa viimein uuden kropan tässä  ensikuun puolella ja niin on uutta hahmoa tämä pää saamassa itselleen. Kesästä asti tämä on minulla killunut turhana kaapissa ja mietin jopa sen myymistä yhteen väliin. Mutta koska  tämä moldi on aina ollut minun suosikkeja soomilta niin en sitten raaskinut. Nyt sitten on tällekkin  päälle tulossa oma kroppa ensikuussa kun  maksan kropan osamaksun loppuun. Niin ja nyt taisi mennä puihin se "ei  uusia nukkeja"-ajatukseni..hupsis... vai hei! Lasketaanko tätä   kun ostin vain kropan :D?



Hahmoa en ole miettinyt vielä täysin lopppuun asti, mutta rotu on kuta kuinkin puoli yksisarvinen, puoliksi ihminen ja yksisarvinen koska äiti oli  ihminen ja isä yksisarvinen. Neiti rakastaa kukkia  ja pitääkin melkein aina  sellaisia hiuksissaan. Elikkä jotain pientä on muhimassa ja lisää tulee varmasti kun saan nakattua pään johonkin meikkiin :)



Nimi ehdotuksia  saa muuten minulle heitellä mikäli sellaisia löytyy, itse olen miettinyt  Florial aka Flori, Lilimia, Lilyssa ja Liliel.. niin paljon kivoja nimiä joten ei ihme että iskee valinnan vaikeus :3






Tähän loppuun vielä ekstra kun meidän talon ainoa mies  päätti  osallistua kans keimailuun ja matkia  vieressä olevaa patsasta.. nehän tosiaan on kuin kaksi marjaa :D?

Dollover






2 kommenttia:

  1. Taichi on söpsö! > 3 < Pidän herrasi meikeistä :3 Ja itse ehdottaisin tyttösellesi nimeksi Fleur~ Tuli heti mieleen, kun pikkuisella on kukkia hiuksissa~ mutta miun mielestä myös Primrose sopisi tytölle nimeksi :)

    VastaaPoista
  2. Taichi on kyllä tommonen kukkaistyttö ettei mitään rajaa :D neiti ChiiTai onkin tämän naisnimi kun kerran silloin joskus hameeseen puin..voi raukkaa....Tuo Fleur iski nyt kyllä niin kovaa minuun!

    VastaaPoista