maanantai 7. huhtikuuta 2014

Missä olet Doll ?

Heippas!
Jotkut ovat saattaneet jo ihmetellä missäpäin tämä neitonen oikein hyppii ja aiheuttaa kaaosta.
No mie olen viimisten viikkojen aikana juossut virastosta toiseen ja  asunnosta toiseen :)


Tämä kuva tiivistää aikalailla kaikki viime aikoina tapahtuneet asiat. Valmistuin nyt 28.3.2014 ja sen jälkeinen elämä on ollyt yhtä vilskettä. Juoksimme asuntonäytöstä toiseen kaverin kanssa tuolla viikolla ja lopulta löysimme sen täydellisen vuokrakaksion meille kahdelle. Kaikki tämä tapahtui  niinkin lyhyessä ajassa kuin viikossa. 28.päivä perjantaina kävimme viimeisen asunnon katsomassa ja seuraavana päivänä meille ilmoitettiin että kämppä on teidän. Sunnuntaina teimme vuokrasopimuksen ja saimme avaimet ja sopimus astui voimaan maantaina. Maanantai päivä meni asioidessa Kelassa, työkkärissä, pankissa, sosiaalitoimistossa ja maistraatissa. Ja sitten  aika  menikin tavaroita kuskatessa uuteen asuntoon ja ikeassa seikkailemiseen.  Ja unohtamatta sitä että jouduin vielä vanhempien luokse siivoomaan ja leipomaan ja tulihan sitä sitten se 6.4 suvun kanssa juhlittua ja silloinkin sairaana.


Pidän leipomisesta, mutta kiintiö leipomiselle tuli taas hetkeksi täyteen, ehkä kuitenkin kämppiksen kanssa tupareille leivomme jotain :D Ylhäällä oleva  lasileivos on kasattu ylijäämä kakkupohjasta ja muista vermeistä.


Tiistaina minulle saapui sitten Fleur tyttöni kroppa. Tätä kroppaa odoteltiin hartaasti ja odottelu oli kyllä sen arvoista, että itku meinas tulla kun tyttö sai omankroppansa.


Sain myös suloisen pipon lahjana, käyttäjä on todennäköisesti Mappe :D


Ja sitten karmea laatuinen kuva Fleurista, tämä on otettu muutama minuutti ennen kirjoittamisen aloittamista entisessä pimeässä huoneessani. Nuket aion ottaa  uuteen kotiin vasta sitten kuin olen saanut niille vitriinin kuljetettua sinne. Ja siitä puheen ollen, jätin Lorenan ja Ain valokuvaajalle hoitoon perjantaina, kun kävimme ottamassa valmistujaiskuvia. Perusvalmistumis kuvat otettiin ja sitten sai spesiaalikuvan  jossa näkyy oma harrastus. Alustavat suunnitelmat on että tausta on fantasia tyyppinen linna ja tytöt seisovat minun vieressäni oikean ihmisen kokoisena :D Odotan innolla kyllä tätä kuvaa!

Sitten tulee kysymys:

Haluatteko että teen väli-aika postausta asunnosta? Tämä tosin tarkoittaa sitä, että koska meillä ei netti toimi vielä siellä niin joudun tulemaan  vanhempieni luo aka varastolle tekemään ne.

Toinen vaihtoehto on se että teen postauksen vasta kun asunto on valmis ja netti on saatu toimimaan.

Laittakaa mielipiteenne asiasta ^^

Dollover

4 kommenttia:

  1. Ooh, pystyisitköhän jakamaan spesiaalikuvasi tänne blogin puolellekin? : 3 Olisi kiva nähdä, miltä nuket näyttävät ihmiskokoisina > u <

    Ja miusta väliaika-postausta olisi kiva lueskella~

    VastaaPoista
  2. Minun pitää sopimuspapereista lukea saanko jakaa, muistaakseni siel luki jotain siihen malliin että ei saisi tai jotain semmoista, mutta valokuvausliikkeen sivuille se kuva ilmestyy koska artisti haluaa referensikuvia kun ei ole ennen tehnyt tämmöistä :D

    Voin minä sitten väli-aika postauksen tehdä, pitää vain pyytää kämppistä että siivoaisi oman räjäyttämänsä puolen>D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa, aivan ^^" (Haha en edes tullu ajatelleeks että saako niitä laittaa nettiin kun oon ite vielä niin pieni enkä tiedä näistä asioista mitään :o )

      Poista
    2. Ei se mitään :D En miekää ois tiennyt ellei se äijä ois sanonut erikseen..

      Poista