tiistai 13. toukokuuta 2014

Pienen pieni peura


Bloggaus intoni on saanut ilmeisesti jonkun sortin adrenaliinipiikin kun koko ajan haluttaa kirjoittaa jotain, vaikkei sitä asiaa olisikaan.

Kun katselin nukkevitriiniäni tässä  jonkin aikaa sitten, silmiini pisti tuo surullinen  näky. Pieni suklaanappini puuttui muiden joukosta ja sitten muistin että purin kyseisen neidin  ainakin kuukausi sitten laatikkoon palasiksi. Sitten lähdinkin  etsimään tuon kyseisen laatikon missä neiti makaili ja puhdistin tämän erittäin kuluneen  entisen  omistajan tekemän meikin pois..viimeinkin.



Mutta miksi neiti oli palasina, syy löytyy  ylhäällä olevista kuvista
 En ole varma olenko kertonut aikaisemmin tätä, mutta entisen Lalan jalkaterä irtosi ja vajosin pienimuotoiseen masennukseen tämän kanssa. Yks kaunispäivä tai oikeastaan yö jostarkkoja ollaan. Leikin Lalan kanssa, suunnittelin ompeluhommia ja sitten huomioni kiinnittyi tuohon nilkka jointtiin.. se näytti oudolta, ihankuin siitä olisi puuttunut  jotain ja uteliaana ihmisenä, menin sitten hellästi vetämään tuota jointtia että nään mikä siinä mättää.. kummastelin suuresti että s-koukku ei ollut kiinni siellä missä sen olisi kuulunut olla vaan se oli kiinnitetty langalla. Yks kaks kuului jumalaton nasahdus ja tuntin kuin  jännite katkesi käsissäsi, siitä säikähtäneenä aloin samantien  tutkia mitä ihmettä oli tapahtunut ja sitten huomasin..että nuken jalkaterässä ollut liimaus oli antanut periksi ja jalkaterä oli minulla nyt kädessä! Hirveä paniikki iski samantien.
 " MITÄ MITÄ MITÄ!... MITÄ JUST TAPAHTU...OU SHIT SE MENI RIKKI! LIMITED NUKKE MENI RIKKI !"
Suurin piirtein tuollainen huuto raikasi pitkin taloa, ensimmäinen  asia mitä tein oli että soitin äidilleni asiasta ja kysyin mitä minun pitäisi tehdä..no nukkeilematon ihminen ei oiken ollut hyvä vertaistuki ja neuvonantaja tässä kohtaa.

Sitten lähti viesti myyjälle ja tiedustelin että mitä mitä, oliko hän tietoinen tästä s-koukku hommasta.. tai onko nuken nilkat oikeasti magneeteilla oikeasti kiinnitettävä? kun tuossa nyt ilmiselvästi näkyy kuopat mihin magneetit saisi.. Myyjä ei kuitenkaan tiennyt mistään mitään. Sitten laitoin vielä kyselyä tuosta magneetti asiasta toiselle samannuken omistajalle mutta en muista mitä hän sanoi.


Ikävä kyllä kun nuken kokosin, huomasin vasta puolessa välissä että ainiin ! Häneltähän puuttui sitten yhdet s-koukut koska nilkoissa ei ollut.. päädyin sitten siihen ratkaisuun että laitan käsien s-koukut nilkkoihin ja rupean metsästämään sitten ne puuttuvat s-koukut  käsiin.


Ikinä ennen ei tämä nukke ole näin hyvin kiristetty että tällaiseen asentoon olisi saanut väännettyä, tuli jokseenkin ylpeä olo itsestä kun sain sen tähän pisteeseen asti.


Minulla on nyt suunnitelmissa laittaa kesän aikana tämä tyttö täysin kuvauskuntoon ja luoda täysin uusi hahmo myös hänelle. Jotain samaa kuitenkin jää eli se että peurahan on .. siitä en luovu :D
Löysin myös uuden hienon kaupan nimeltä Sugarbledoll josta löytyi vaikka sun ja mitä kivaa  mitä minun pitää tilata tälle tytölle, muutama nätti peruukki ja tuollaiset  peuran sarvet :)


Miten niin olen materialisti ? :D
Seuraavaan kertaan sitten.. varmaanki sunnuntaina ^^

Dollover

5 kommenttia:

  1. Jes, peuralapsonen pääsee jälleen leikkiin mukaan! > u < Harmi tuon nilkan kanssa, toivottavasti tyty pärjää kuitenkin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jääkiekko huumassa unohdin ilmeisesti mainita että korjasin tuon jalan.. seon kuin uusi, kiitos epoksin <3

      Poista
    2. Jaha kone temppuilee..
      Kiitos vain, yritän kovasti saada taistelu kuntoon tämän tytön kun on noita pienosia sittenkin kiva käsitellä vaikka aluksi tuntu liian pieneltä :3

      Poista
    3. Minkä kokoinen suklaanappi siis on? Tai siis minkä pituinen~ Ja ihanaa, että sait jalan korjattua :)

      Poista
    4. Ööö.. tuommonen olematon jämähän tuo on mut jotain 25cm muistelisin.. juu firman sivut 27cm :D mut lähempänä 25 minun mielestä.. pitää varmaa mittailla... hirmu pieni kuitenkin kun msd "järkäleisiin" tottunut :D

      Poista