maanantai 2. toukokuuta 2016

Satunnaisia

Uhg!
Nyt ei onnista nukkekuvailussa sitten yhtään. Postailin Instagrammissa   jonkin aikaa sitten  kuvan jossa  mainostin  että '' jes huomenna kuvataan kunnolla!'' . Noh  ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan  kun vettä satoi ja  sitten sain hyvän idean  kuitenki  kokeilla ottaa ja katsoa saisinko muokattua niistä sitten mitään. Lopulta  päädyin siihen että  minulla on  kolmen  kuvauksen parhaat   palat  jäljellä joissa kaikissa on eri valot ja meni jo makukin koko takka-kuvaus-ideasta joten  nyt mennään niillä mitä on.








Chel on talon  uusin tulokas joka  asustelee oikeasti suuressa kirjastossa  haltiametsän siimeksissä. Hän hoitaa kirjastoa  rakkaudella   ja kuten voikin  jo kuvitella hän rakastaa  lukemista ja kirjoittamista   ja kaikkea  mitä  ylipäänsä kirjallisuuteen tulee. Chel on luonteeltaan hyvin rauhallinen mutta jos teet  hallaa  kirjoille  niin seon sitten helevetti  irti ja tämän neidin  osalta ja pitää  huolen siitä  ettei se toistu enää. Chelillä  kuuluisi aina olla  lasit  päässä, koska muuten raukka on  sokea kuin lepakko  mutta en ole vielä saanut niitä kotiin joten  neiti   joutuu vielä odottelemaan hetken :( 


Myös uudet  siniset  ovat tulossa hänelle koska  nämä nykyset  on liian ''psykoosiset'' omaan makuun. Ja silmistä puheen ollen,   minulle on tulossa  myös Haaveelle  uudet silmät kun vanhat  ovat liian isot nykyiseen makuuni.



Ja kun Haaveesta tuli nyt puhetta, tein  viime syksynä tämän mekon   jos oikein muistan, mutta en millään jaksanut koristella sitä silloin. Taino sen verran että  yhden rusetin helmaan ja sitten '' nope  i'm out '' . Joten  kun sain  kuluneella viikolla askartelupaketin jossa oli näitä paperimassa ruusuja sitten urakalla, niin  otin ne sitten   käyttöön ja tein tämän mekon  loppuun. Haave, pieni uniolento sai sitten uuden mekon ja siihen sopivan pannan näin kivasti kevät teemassa :D! Mutta  ei sen enempää tälle kerralle. Kiitos  kun katsoit ja ensi kertaan sitten !

Dollover


2 kommenttia:

  1. Aivan ihaniaa~ ♥ Pian lisää kuvia näistä tytöistä, joohan!? ^^

    VastaaPoista